Tapahtuman oletuskuva

Koulutus: Viestinnällisesti resilientti organisaatio

17.4.2026 09.00

Online

riitta-vakevainen7_pysty.jpg

Riitta Väkeväinen
viestinnän neuvonantaja, yrittäjä (YTK, FM)

Paineiset tilanteet tulivat Riitta Väkeväiselle tutuiksi jo Yleisradion kiireisessä uutistoimituksessa. Kokemuksista on ollut hyötyä myös viestinnän tehtävissä, joissa vaaditaan usein samaa ketteryyttä ja nopeaa harkintakykyä. 25 vuoden toimittajauran jälkeen Riitta siirtyi viestijäksi ja suoritti yhteisöviestinnän opinnot Jyväskylän yliopistossa aiempien toimittajaopintojen lisäksi. Siitä lähtien viestinnän strateginen kehittäminen ja kriisiviestintä ovat olleet iso osa hänen työtään.

Riitta on toiminut vuodesta 2010 lähtien organisaatioviestijänä ja konsulttina, jolloin on myös valmentanut paljon. Vuonna 2020 hän aloitti Huoltovarmuuskeskuksessa (HVK) ja ryhtyi luotsaamaan taloa ulos korona-ajan kriisistä. Viiden vuoden aikana vastaan tuli useita kiperiä tilanteita, joissa proaktiivinen viestintä oli vahvassa roolissa. Kun Riitta syksyllä 2025 jätti HVK:n viestintäjohtajan tehtävän, talon maine ja luottamus olivat jo hyvällä tasolla.

Nyt Riitta Väkeväinen on itsellinen yrittäjä. Viestintätoimisto Viileät housut tarjoaa viestinnän strategisia konsulttipalveluja, kriisiviestinnän ennakointia ja tukea sekä johdon ja asiantuntijoiden viestintävalmennusta.

 

VIERASPUHUJA

marjaana.jpg

Marjaana Kivioja
viestintäpäällikkö, Gasgrid Finland

Marjaana Kivioja on kokenut viestinnän ja kriisiviestinnän johtaja, joka on työskennellyt pitkään huoltovarmuuskriittisillä toimialoilla sekä muilla yhteiskunnallisesti merkittävillä sektoreilla. Hän vastaa tällä hetkellä energiahuollon kannalta keskeisen organisaation viestinnästä ja kriisiviestintävalmiudesta sekä uuden vetyinfran kehitykseen liittyvästä viestinnästä.

Marjaanalla on vahva käytännön kokemus poikkeustilanteiden ja häiriötilanteiden johtamisesta sekä tiiviistä yhteistyöstä viranomaisten ja eri toimialojen asiantuntijoiden kanssa. Hän on osallistunut useiden eri tahojen järjestämiin kriisiharjoituksiin Suomessa ja ulkomailla. Marjaanan sydäntä lähellä olevia viestintäteemoja ovat mm. strateginen viestintä, muutosjohtaminen ja valmentava johtaminen.

Valitse haluamasi ilmoittautumisvaihtoehto
Ilmoittautuminen
Hinta
Määrä

195,00 € (+ALV 25,5 %)

Määrä:


285,00 € (+ALV 25,5 %)

Määrä:


Valitse tämä lipputyyppi vain, jos sinulla on koulutuskortti.

ilmainen

Määrä:


Ajankohta

Alkaa:   17.4.2026 09.00
Päättyy:   17.4.2026 12.00

Lisää tapahtuma kalenteriisi

Tapahtumapaikka

Online


Lisätiedot

ProCom

+358 44 720 3022

procom@procom.fi